”Huoneisto oli vaarallinen asujalle itselleen ja koko kerrostalolle. Suurimpia ongelmia olivat tavarakasojen ja pölyisten sähkölaitteiden muodostamat palovaara ja palokuorma. Tilassa oli paljon paperitavaraa. Hallitsemattomasti kaatuvat tavararöykkiöt voisivat haudata asujan alleen.” – ammattijärjestäjä Tarja Kesti

Tietokirjailija Aila Ruoho tuo uutuuskirjassaan esiin yllättävän yleisen ilmiön, josta mieluummin vaiettaisiin.

Moni kamppailee ahtaan arjen kaaoksessa. Oma tai läheisen hamstrausongelma voi herättää huolta, häpeää, turhautumista, epätoivoa ja jopa vihaa. On tärkeä ymmärtää, että useimmiten kyseessä on todellinen mielenterveyden häiriö, keräilypakko. Oudolta vaikuttava käytös ei olekaan laiskuutta tai välinpitämättömyyttä.

Keräilypakko ei ole yksiselitteinen asia. Koska tilanne etenee usein vähitellen ja pahenee ajan myötä, ongelman laajuus vaihtelee. Haastavimmissa tapauksissa kaaos näyttäytyy rajuna jo eteisessä tai pihalla, jos hamstraaja asuu pientalossa. Lievemmissä tapauksissa satunnainen kyläilijä ei havaitse mitään poikkeavaa varsinkaan, jos pysyy poissa varastotiloista eikä näe komeroihin tai makuuhuoneisiin.

Useissa tapauksissa keräilypakkoa sairastava ei kykene hahmottamaan omaa tilannettaan. Oma koti tuntuu lähes normaalilta, vaikka sängyssä ei voi nukkua, pesuhuoneessa ei voi peseytyä, ruokapöytää ei ole voinut käyttää vuosikausiin ja ainoa toimiva ruuanlaittoväline on mikroaaltouuni, eikä sekään välttämättä mahdu keittiöön.

Kirja lisää ymmärrystä siitä, mistä hamstraushäiriössä on kyse ja miten laajasti se vaikuttaa yksilön toimintaan. Samalla kirja auttaa tunnistamaan ilmiön ja rohkaisee etsimään toimivia ratkaisuja tilanteen selättämiseksi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Aila Ruoho
aila.ruoho@arotron.fi

Arvostelukappaleet:
Aikamedian asiakaspalvelu
020 7619 800
asiakaspalvelu@aikamedia.fi

Lataa mediatiedote PDF-tiedostona

Artikkeli Uutuusteos Ahdas arki paljastaa koteihin kätketyn ilmiön julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.

Huomioithan, että alla oleva teksti sisältää mainoslinkin kirjaani Pyhät, pahat ja pelokkaat.   Linkki on merkitty *-merkillä.

Lapsena koko elämäni oli pelkojen sävyttämää. Se oli sitä osaksi uskonnon takia, osaksi siksi koska vanhempien avioliitto oli onneton mutta yhdessä oli pysyttävä. Pelkäsin jopa naapurin lapsia uskoessani, että he saattaisivat olla juuri niitä, jotka vainojen tullessa kiduttaisivat meitä. En saanut tutustua katumme varrella asuviin lapsiin koska en saanut poistua pihaltamme. Alue oli rauhallinen omakotialue, joten sääntö oli todellakin poikkeuksellinen ja varmisti että olin ulkopuolinen ja omituinen toisten lasten silmissä

Äitini näkemys miehistä oli todella yksioikoinen. Varsinkin niin sanotut ”maailmalliset miehet” olivat ”piruja” ja vaanivat tilaisuutta saada häpäistä naisia seksuaalisilla haluillaan. Tästä johtuen minulla on ollut myöhemmin vaikeuksia suhtautua miehiin normaalisti.

Isäni oli ankara ja pelottava. Hänellä ei ollut ymmärrystä eikä myötätuntoa lapsiin ja koen että hän oli jotenkin sadistinenkin luonteeltaan. Hän saattoi määrätä ja vaihtaa perhetutkisteluajat mielensä mukaan. Jos hän huomasi, että pidän jostain televisio-ohjelmasta, niin hän tuli ”tutkistelukirjan” kanssa olohuoneeseen juuri ohjelman alettua ja sulki television. Kun vastustelin, niin hän hymyili maireasti todella tyytyväisenä ja sanoi: ”Mikä voisi olla tärkeämpää kuin Jumalamme Jehovan armossaan antama opetus? Sellaista ei voi olla. Tutkimme nyt riemumielin hänen opetuksiaan”.

Sillä tavalla isä toi uskoaan arkeemme.

Koulun alkaminen oli hirvittävää. Pelkäsin kaikkea niin paljon. Kärsin valtavista vatsakivuista ja joskus palasin kotiin koulumatkalta aamulla. Äiti käytti minua usein lääkärissä kaikkien vaivojeni takia mutta nykyään uskon, että ne olivat täysin psyykkistä alkuperää. Olisin vain halunnut olla kotona turvassa (pidin kotia turvana koska kaikesta muusta oli niin paljon peloteltu).

Tultuani murrosikään varmaan tavallaan uskoinkin opetuksiin mutta en vaan enää jaksanut enkä kestänyt. Lopulta kirjoitin eroavani. Eroni tapahtui sen jälkeen, kun seksuaalista hyväksikäyttöäni oli käsitelty oikeuskomiteassa ja tunsin itseni häväistyksi.

Kaikkein pahinta hyväksikäyttöasiassa oli ja on yhä se, että kyseinen minua hyväksi käyttänyt jt-mies on isosiskoni puoliso, joka on minua lähes kaksikymmentä vuotta vanhempi. En vieläkään pysty käsittämään sitä, että siskoni ei säälinyt minua joka olin täysin kokematon ja hänen ja puolisonsa tuomasta kotiviinistä sammunut. He tulivat yhdessä kylään kotiini toiseen kaupunkiin, jossa opiskelin ja siskoni meni aiemmin nukkumaan koska oli raskaana. Minä poistuin, juotuani viiniä kuin mehua. Muistan kun sanoin siskoni miehelle hyvää yötä ja että minun on päästävä sänkyyn heti ja menin omaan huoneeseeni.

Vasta aamulla tajusin mitä on täytynyt tapahtua koska minut oli riisuttu. Menin totaalisen shokkiin enkä osannut sanoa heille asiasta mitään aamulla vaan hyvästelin heidät kotimatkalleen. Sinä päivänä aloin polttaa ja saada itsetuhoisia ajatuksia.

Kuvattu Lohjan museossa

Kämppäkaverini palattua viikonlopun jälkeen hän tajusi, että olen pulassa ja sai minut puhumaan työntekijälle jossain nuorten kriisikeskuksessa. Mutta en pystynyt ottamaan apua vastaan, varsinkaan kun apua tarjonnut nainen suositteli luterilaista seurakuntaa parempana yhteisönä, sen jälkeen, kun olin maininnut oman taustani Jehovan todistajana.

Kerroin äidilleni asiasta palattuani kotipaikkakunnalle. Tunnustustani seurasi oikeuskomiteaistunto, jossa siskoni mies myönsi kaiken. En saanut itse mitään rangaistusta mutta oloni ei silti tuntunut hyvältä – kaipasin vain pois elämästä. Siskoni mies sai rangaistukseksi joiksikin kuukausiksi vastauskiellon kokouksissa. Siskoni oli raivoissaan siitä, että olin suhtautunut hänen mieheensä ikävästi hyväksikäyttötilanteen jälkeisten kuukausien ajan ja mies oli kärsinyt siitä! Siskoni sanoi myös, että kuka tahansa tekee humalassa sellaista mitä ei muuten tekisi.

Säälin vuosia siskoani ja olin iloinen, että olimme jossain tekemisissä, vaikka jätin uskonnon. Vasta nyt kun olen noin 50-vuotias, olen alkanut ajatella, että miksi ihmeessä minä olen se, joka tuntee sääliä, kun siskoni ei edelleenkään pysty ymmärtämään mitä vahinkoa minulle nuorena aiheutui kaikesta tapahtuneesta.

Siskollani ei onneksi ole tyttäriä. Koska uskoin, että hänen miehellään oli taipumusta pedofiliaan, toivoin aina, etteivät he vaan saisi tyttäriä koska olisin pelännyt heidän vuokseen. Heillä on kaksi poikaa, joista toinen on [erittäin hyvässä asemassa järjestössä]. Molemmat pojat ovat kärsineet isänsä alkoholismista sekä seksiaddiktion seurauksista. Jossain vaiheessa, kun sisko vielä puhui minulle enemmän, niin hän kertoi miehensä käyvän seksiaddiktien vertaisryhmässä.

Minä olen kuitenkin se, jota pidetään pahana ja kartetaan. Enkä ole nähnyt tätejäni ja enojani kolmeenkymmeneen vuoteen. Isä, uskonnollisena fanaatikkona, ei tietenkään ole halunnut olla kanssani missään tekemisissä eikä äitinikään ole ollut yhteydessä muutamaan vuoteen, kun en enää suostu juttelemaan säistä.

Isä alkaa olla vanha ja heikentynyt. Pelkään, että miten ihmeessä kestän hänen kuolemansa ja kaiken mitä siitä seuraa. En voi mennä hautajaisiin (kaikki läheiset ovat todistajia) enkä varmaan haluaisikaan. Vaan en kyllä kykene menemään perunkirjoituksiinkaan enkä kestä ajatella koko asiaa. Lopullisuutta. Joskus ajattelen, että lähettäisin tilaisuuteen vain adressin tekstillä ”Otan osaa, kun kuolee ihminen joka ei koskaan valinnut rakkautta”, tai muuta sellaista . . . vaikka tuskinpa laitan mitään.

Siskoni pojat tietävät isänsä seksiaddiktiosta ja ovat teineinä nähneet hänen tempauksiaan ja epäilenpä että vanhempi poika juuri siksi suuntautui [järjestön palvelukseen], hakeakseen jotenkin vakaampaa isähahmoa itselleen.

Tietenkään kumpikaan siskoni pojista eivät tiedä miten isänsä liittyy siihen, että minä sain sisua lähteä todistajien yhteisöstä, vaikka se oli tavattoman vaikeaa. Kärsin vuosikymmeniä masennuksesta ja kerran yritin itsemurhaakin. Tällä hetkellä koen itseni tasapainoiseksi eivätkä itsetuhoajatukset enää paina mieltäni.

Ulla-Maija

---

*Lue kirja Pyhät, pahat ja pelokkaat Book Beatin palvelusta. Linkin kautta pääset testaamaan BookBeat-Premiumia maksutta, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Voit kuunnella ja lukea niin paljon muitakin kirjoja kuin haluat kokeilujakson aikana.

 

Artikkeli Pelkojen sävyttämä lapsuus julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.

Huomioithan, että alla oleva teksti sisältää mainoslinkkejä. Linkit on merkitty *-merkillä.

Isäni lopetti tupakoinnin jo muutamia kymmeniä vuosia ennen kuolemaansa. Äitini joutui luopumaan paheestaan vasta noin vuotta ennen kuolemaansa, kun happiviiksien ja happipullon kanssa ei voinut enää polttaa. Taisivat keuhkotkin olla melkoisen huonossa kunnossa.

Kirja Stumppaa tähän!

Löysin kymmenisen vuotta sitten kirjastosta kirjan, joka auttoi minua ymmärtämään paremmin läheisteni nikotiiniriippuvuutta. Allen Carrin teos on helppolukuinen ja selkeä opas, jonka avulla monet ovat päässeet irti tupakasta jopa ilman vieroitusoireita. Carr oli itse ollut ketjupolttaja.

Näillä kahdella sivulla luetellaan kaikki tupakoinnin edut. Carrin listan omaksuu nopeasti.

Vuosien varrella tupakan hintakin on noussut merkittävästi. Käyttämällä päivittäin 10 euroa tupakka-askiin, saa viidessä vuodessa kulumaan yli 18 000 euroa. Tosin summa kasvaa lopulta  paljon sitäkin suuremmaksi, sillä seuraava korotus savukkeiden hintaan tulee heinäkuussa 2022.

Allen Carrin kirjan ydinopetus on kiteytettynä seuraava: Tupakoinnin lopettava ei luovu mistään. Päinvastoin hän pääsee eroon nikotiiniriippuvuudesta. Jos olet miettinyt savuttomuutta, anna Carrin kirjalle mahdollisuus. Et menetä mitään, jos lainaat kirjan kirjastosta tai luet sen lukupalvelusta. Kirjakaupasta ostettuna pokkari maksaa hieman enemmän kuin tupakka-aski.

Mitä nopeammin heittää tupakat roskiin, sitä enemmän säästää rahaa ja keho kiittää. Kukaan ei tarvitse tupakkaa. Tupakasta on yhtä paljon hyötyä kuin ripulista tai mätäpaiseesta.

Jos olet jo päässyt eroon tupakasta fyysisesti, mutta kaipaat sitä yhä, lainaa kirjastosta Carrin kirja. Moni tupakoinnin lopettanut on edelleen mielen tasolla nikotiinin orja. Kirjan avulla on mahdollisuus vapautua viimeisistäkin tupakanhimon siteistä.

Carrin kirjasta on tehty useampia erinimisiä painoksia. Sitä löytyy kirjastoista nimillä: Vihdoinkin savuton, Vihdoinkin vapaa tupakasta ja Stumppaa tähän! Sisältö kaikissa painoksissa on sama.

Lue tai kuuntele kirja *Stumppaa tähän! BookBeatin palvelusta: Linkin kautta pääset testaamaan BookBeat-Premiumia maksutta, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Voit kuunnella ja lukea niin paljon muitakin kirjoja kuin haluat kokeilujakson aikana.

Artikkeli Lopeta tupakointi kirjan avulla – Stumppaa tähän! julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.

Pikainen silmäily enkelikursseja tarjoavien yritysten palveluihin osoittaa, että tutut arkkienkelit näyttävät edelleen olevan kuvioissa mukana. Kurssit ovat kehittyneet aiemmista. Nyt on tarjolla jopa yliopistotasoista henkisyyttä ts. ”Kultaisten aikojen yliopisto”.

Edelleen mietin, millaisella sopimuksella uushenkiset toimijat saavat nämä ”bisnesenkelit” tekemään ympäripyöreää päivää oman yrityksensä työntekijöinä? Kuinka hyvin arkkienkelin (tai suojelusenkelin, perintöenkelin, rauhanenkelin, tähtienkelin jne. muutamia mainitakseni) etiikkaan sopii tahkota rahaa yksittäisten ihmisten taskuun? Miten kauan henkiolennot jaksavat painaa duunia? Lohikäärmeet ja raha-enkelit ovat ilmeisesti jo osalla toimijoista ottaneet lopputilin ja siirtyneet muihin hommiin.

Alla oleva lainaus on pari vuotta sitten ilmestyneestä kirjastani Henkisyyden harhapoluilla.

Netistä löytyi maaliskuulla 2019 ilmoitus Kultainen raha Jumalatar -kurssista, jonka avulla voi vapautua köyhyyden karmasta ja nousta runsauden voimaan vain 28 päivässä hintaan 888 euroa. Mukana ovat raha-enkelit ja Kultaiset Lohikäärmeet. Neljän viikon aikana käsitellään seuraavat aiheet 1) Pyhä rahan puhdistus. 2) Jumalallinen rahan manifestointi. 3) Integraatio ja linjaus ylösnousu. 4) Tule kultaiseksi raha Jumalattareksi. Sivulla kysytään: ”Tuntuuko sinusta, että sinulla ei ole koskaan riittävästi rahaa kuun lopussa? Siltä, että velka on kuoppa josta et koskaan saa nostettua itseäsi ylös?

Kirjan kirjoittamisesta on kulunut jo muutama vuosi. Kävin tänään samaisen palvelua tarjoavan henkilön sivuilla ja huomasin, että raha-enkelit ja kultaiset lohikäärmeet olivat kadonneet sivustolta. Olisivatko lopettaneet yhteistyön ja sanoneet itsensä irti?

Kultainen raha Jumalatar -kurssia ei siis enää ole tarjolla.

Sen tilalla (ilmeisesti) on Kristallinen Jumalatar Akatemia, joka maksaa 333 euroa kuukaudessa kuuden kuukauden ajan (kurssin kokonaisarvon kerrotaan olevan peräti 8164 euroa). Kertasummalla kurssin hinnaksi tulee vain 1888 euroa. Maksun kautta pääsee mukaan mm. Kristalliseen Jumalatar yhteisöön (yksistään sille ovh. olisi peräti 1997 euroa). Melko kallista. Mutta, yksinkertaisesti todettuna: Kultainen Jumalatar on muuttunut kristalliseksi ja hinta noussut peräti 1000 euroa.

Mitä ”Kristallinen Jumalatar akatemia” lupaa? Muun muassa tällaista:

Tulet aloittamaan nuorentumisprosessin, joka muuttaa sinut iättömäksi jumalattareksi! (kyllä, tulet näkemään jopa muutaman rypyn häviävän)

Ooh. Eikä tässä vielä kaikki. Löysin samalta sivustolta toisenkin uuden kurssin, jota ei tietääkseni ollut tarjolla vuonna 2019. Kyseinen toimija kouluttaa uusia valotyöntekijöitä. Jokainen voi nyt ryhtyä itse Kristalliseksi valotyöntekijäksi vain 90 päivässä. Tämä superkoulutus maksaa hitusen yli 2500 euroa.

Mitä sillä rahalla sitten saa?

”ALH-enkelihoito on muinainen atlantislainen hoitomuoto, jota harjoitettiin pyhissä unitemppeleissä. Hoitomuoto, jonka opit Kristallinen valonhoitaja -koulutuksessa, on nykyaikaistettu ja parannettu – –   Asiakkaat voivat tavata omat enkelinsä tai saada tukea arkkienkeleiltä sinun hoidoissasi. On jopa mahdollista, että he tapaavat kuolleita rakkaitaan tai muita tähtiolentoja kanssasi ALH-enkelihoitajana edistyessäsi. – -”

”Voivat tavata … tai saada … on jopa mahdollista …”      ….. jepjep

Artikkeli Kurssi kallistui 1000 euroa, mutta lohikäärmeet katosivat julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.

Moni kokee saavansa apua ja pystyvänsä kommunikoimaan mitä erilaisimpien henkiolentojen kanssa. Mutta kannattaako yhteydenpito? Entäpä, jos saa vastauksia, voiko niihin luottaa? Voivatko enkelit valehdella? Kristillisen näkökannan mukaan voivat. Raamattu opettaa, että persoonallinen paha voi esiintyä myös valkeuden enkelinä.

Mitä uushenkisyyden piirissä toimivat henkilöt itse uskovat? Moni heistä kertoo, etteivät henkiolentojen viestit ole aina hyväntahtoisista lähteistä. Tunnetun henkisyyskirjailijan Diana Cooperin mukaan jotkut kommunikaatiota yrittävät olennot voivat olla vahingollisia. Hän toteaa: ”Jokaista kanssasi kommunikoivaa valon enkeliä saattaa seurata pimeyden enkeli.” Melkoisen hurja prosenttiosuus siis.

Tosin hänellä on antaa ohjeet myös henkien ”haastamiseen”. Siinäkin ohjeessa niin kuin monissa muissa uushenkisyyden jutuissa logiikka loistaa poissaolollaan. Vai mitä mieltä itse olet? Kuvan alla on lyhyt lainaus kirjastani. Lainauksessa Cooper opettaa henkien tunnistamista.

Henkisyyden harhapoluilla:

”Diana Cooper antaa kirjassaan Uutta valoa enkeleiltä ohjeen henkien tunnistamiseen. Hän kirjoittaa näin: “Jos enkeli tai jokin muu olento ilmestyy meille, on hyvä aina varmistaa, onko se todella peräisin valosta. Voit esimerkiksi kysyä näin: ’Jumalan ja kaiken pyhän nimeen, oletko valon enkeli?’ Haasta tuo olento esittämällä sille sama kysymys kolmasti. Jos vastaus on joka kerta ’kyllä’, voit ottaa enkelin vastaan.” Cooper väittää, että maailmankaikkeuden suurten henkisten lakien mukaan kaikkien olentojen on puhuttava totta, jos ne haastetaan kolme kertaa Jumalan nimessä.

Toimiiko tämä todella? Kuulostaa loogisesti sekä kristillisen teologian pohjalta epäuskottavalta. On epäloogista uskoa, että jos pahuuden henkiolentoja on olemassa, ne eivät kykenisi valehtelemaan. Lasketaanko ihminen kuuluvaksi maailmankaikkeuden olentoihin? Jos ei lasketa, niin mihin luokkaan ihminen kuuluu? Valehtelevan ihmisen voi nimittäin haastaa vaikka kymmenen kertaa kenen tahansa nimeen, eikä hän siltikään puhu totta. Jos kaikkien ihmisolentojen olisi maailmankaikkeuden suurten henkisten lakien mukaan pakko puhua totta, keinoa käytettäisiin epäilemättä apuna oikeusistuimissa ja poliisikuulusteluissa.”

Vastaus kysymykseen, voivatko enkelit valehdella, on siis kyllä voivat.

Jos sinua kiinnostaa tutustua uushenkisyyteen, sen moniin erikoisiin uskomuksiin ja tapoihin kristillisen maailmankuvan kautta, niin lainaapa kirjani Henkisyyden harhapoluilla lähimmästä kirjastosta.

Artikkeli Voivatko enkelit valehdella? julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.

Ainoan poikkeuksen toi yksi omenapuu, joka ei tuottanut hedelmää odotuksista huolimatta. Koska puu oli muutoin terve ja kaunis, se sai kasvaa vuosia paikallaan. Viimein tuli kuitenkin se syksy, kun kärsivällisyys loppui. Hän päätti luopua huonosta puusta ja istuttaa tilalle satoisan.

Kun hän lähestyi tontin laidalla kasvavaa omenapuutaan, aikoen kaataa sen, hän suureksi hämmästyksekseen huomasi lehtien seassa tummia luumuja. Puu ei ollutkaan omenapuu vaan luumupuu. Se oli onnistunut tekemään salassa aivan toisenlaista hedelmää kuin siltä oli jo vuosia odotettu.

Kuullessani tarinan, mietin, että se voisi yksinkertaisuudessaan kertoa ihmisen elämästä ja toiveista. Usein meiltä odotetaan tiettyjä asioita. Vanhemmilla voi olla toiveita lastensa tulevaisuudesta. Saatamme etsiä ja kysellä erilaisten lahjojen ja lahjakkuuksien perään niin innokkaasti, että se mikä on jo selvästi näkyvissä, jää kokonaan huomaamatta.

Jos nuoresi, puolisosi tai ystäväsi on luumupuu, älä sure, ettet löydä hänestä omenoita. Iloitse niistä lahjoista, joita hänellä on, vaikka ne eivät vastaisi odotuksiasi. Elämä voi yllättäen viedä aivan toiseen suuntaan kuin mitä on nuorena ajatellut.

Tai entäpä itse? Oletko jo löytänyt omat lahjasi?

Löysin omat hedelmäni vasta nelikymppisenä, kun uskaltauduin hakemaan yliopistoon. En ollut myöskään milloinkaan haaveillut kirjailijan urasta. Ensimmäinen tietokirjakäsikirjoitukseni valmistui kymmenen vuotta sitten. Nyt etsin kustantajaa kuudennelle tietokirjalleni.

Luulin pitkään olevani omenapuu, kunnes eräänä päivänä huomasinkin olevani luumupuu.

Artikkeli Luulin pitkään olevani omenapuu julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.

Kirjan kertoja on Miksu, Elisan isä ja entinen koulukiusaaja. Epäloogisuuksista huolimatta Elisan tarinan todenperäisyyttä ei alussa epäilty. Lopulta Helsingin Sanomien Kuukausiliite asetti artikkelissaan koko Elisan olemassaolon kyseenalaiseksi. Jutun seurauksena nousi suuri kohu, joka eteni aina poliisitutkintaan saakka. Pian kävikin ilmi, että koko tapahtumasarja oli kirjailijan mielikuvitusta.

Kirjaa ei tulisi missään nimessä lukea, jos on vähänkään masentunut tai itsetuhoinen. Se ei tarjoa apua ahdistuneelle. Päin vastoin se kuvaa kuoleman ratkaisuna kiusaamiselle ja masennukselle. Lisäksi se on epälooginen. Henkilöhahmot ovat stereotypioita, tunneskaala liioiteltu ja kirjan kieli paikoin alatyylistä. Kirjassa on myös lukuisia omituisuuksia.

Kirjan ongelmia: Itsemurhan glorifiointi. Elisa esitetään kauniina vainajana peiton poimuihin kääriytyneenä enkelinä. Todellisuudessa lääkkeillä tehty itsemurha ei ole kaunista katsottavaa.
Elisan isäkin haaveilee itsemurhasta, kuvailee lapsuuttaan ja haluaan hypätä ikkunasta vanhempiensa alkoholismin ja väkivaltaisuuden takia. Lisäksi hän toteaa, että olisi ”lähtenyt Elisan perään” ottamalla yliannostuksen, jos poliisi ei olisi vienyt lääkkeitä pois.

Miksun kiusaamaksi kuvattu Henna kertoo, että jossain tapauksessa kuolema voi olla elämää parempi vaihtoehto. ”En epäile hetkeäkään, etteikö minulle olisi ollut parempi tehdä sama, mutta minä olin liian raukka ja jäin tähän maailmaan vain olemaan. – – Joskus vain olisi parempi olla kuollut.” Lisäksi kirjassa kuvataan yksi itsemurhayritys.

Kirjan epäterve opetus itsetuhoisuudesta on: Itsemurha on ratkaisu silloin kun on paha olla. Joskus on parempi olla kuollut kuin elossa.

Oudot hautajaiset: Hautajaiset ovat kaunis draama. Elisan arkku on kirkossa auki. Sikäli mielenkiintoinen ajatus, mutta Elisa ei ollut ortodoksi ja oli ollut kuolleena kolme viikkoa. Lisäksi hänelle on tehty ruumiinavaus. En usko, että lapset olisivat tuoneet pehmopupuja Elisan vierelle arkkuun ja katselleet kuollutta koulukaveriaan.
Surijoita täynnä oleva kirkko leikkimässä laululeikkiä Jumalan kämmenellä -virren mukana. Sekään ei ole uskottavaa. Laululeikit eivät kuulu hautajaisiin.

Kirjan väkivallasta: Elisaa potkitaan, kirjat kastellaan. Kiusaaminen on jokapäiväistä, mutta vanhemmat eivät huomaa mitään. Elisa on aina iloinen ja hymyilee kotona, vaikka koulussa elämä on helvettiä.

Sini, joka oli myös yksi Elisan isän kiusaamista, kertoi toivoneensa kaikki kuluneet vuodet Miksun halvaantumista kaulasta alaspäin. Elisan isällä ja äidillä on väkivaltaisia ajatuksia: ”– – joskus musta tuntuu, että mä haluaisin mennä ja niksauttaa niskat poikki jokaiselta, joka sanoi Elisalle rumasti – –” – – ”Ne kaikki ansaitsisi kuolla sen vuoksi mitä ne teki Elisalle. Ihan niin kuin kaikki nekin, jotka kiusasivat mua koulussa.”

Muita teologisia kummallisuuksia: Diakonissa ei kotikäynnillä pystynyt itkultaan sanomaan yhtään kokonaista lausetta. Onpa harvinaisen epäpätevä kirkon työntekijä. Diakonissa on koulutettu kohtaamaan kuolemaa. Jos lapsen itsemurha olisi ollut liian henkilökohtainen juttu, joku toinen työntekijä olisi hoitanut tapaamisen.

On hämmentävää, että kaikkine omituisuuksineen kertomus meni pitkään läpi todellisena tapahtumana. Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin ansiosta totuus paljastui. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistu juttu Enkeli-Elisan tarinasta palkittiin 2012 vuoden juttuna Bonnierin Suuri journalistipalkinto -gaalassa.

Jos kirja kuitenkin ongelmallisuudestaan huolimatta kiinnostaa, se sopii tämän vuoden (2022) Helmet-lukuhaasteen kohtaan 17. (Kirja, joka on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua).

Artikkeli Enkeli-Elisan kuolemasta 10 vuotta julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.

Moni on laittanut lapsensa Steinerkouluun, mutta harva on lukenut Steinerin kirjoittamia kirjoja. Luin paljon lähdekirjallisuutta kirjoittaessani kirjaani Henkisyyden harhapoluilla. Yhteen tai pariin enkelikirjaan tutustumalla ei vielä näe kovin suurta kuvaa. Vasta kun tutustuu kymmeniin eri kirjoittajien kirjoihin huomaa, miten ristiriitaisia ja outoja ne pohjimmiltaan ovat.

Käyn kirjassani Henkisyyden harhapoluilla läpi erilaisia uskomuksia. Niiden ohella haastattelin entisiä ja nykyisiä new agen toimijoita, esimerkiksi enkelihoitajia ja meedioita. Tutkin, mitä Atlantiksesta ja tähtiolennoista kerrotaan. Tutustuin ulottuvuuksiin, värähtelyihin, enkelipalloihin, julistuksiin ja manauksiin. Luin energioista, auroista, ennustuksista, karmasta ja tuonpuoleisesta maailmasta. Selitystä oli paljon, logiikkaa perin vähän.

Uushenkisyys eli new age on tavallaan kiehtovaa, tavallaan kammottavaa. Opit esitetään houkuttelevasti, eikä milloinkaan voi olla väärässä, sillä jokainen voi tulkita uushenkistä kirjallisuutta niin kuin itse haluaa.

Jos aihepiiri kiinnostaa, mutta et halua lukea varsinaista henkistä kirjallisuutta (en suosittele lukemaankaan), niin tartu kirjaani. Pyrin käsittelemään aihetta neutraalisti pohtien, vertailemalla uushenkisyyden oppeja kristinuskoon. Kristittynä teologina uskon enkeleihin, mutta siihen, että enkelit olisivat kuusta, auringosta tai Saturnuksesta tulleita, en usko.

Kirjaani löytyy kattavasti kirjastoista ja lukuaikapalveluista. Sitä voi myös ostaa kustantajani Docendon kirjakaupasta. Minulta kirjaa voi ostaa Lohjalta tai Kauniaisista.

Tilaa kirja:  Docendo

Artikkeli Asuivatko enkelit kuussa? julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.

Muistiinpanoja saa tehdä, jos asianomainen antaa luvan. Todistajien tavassa ongelma on se, että lupaa ei jostain syystä edes haluta kysyä. Niinpä tiedot kerätään edelleen luvattomasti.

Ilta-Sanomat kirjoittaa: ”Kotikäynneillä oli tietosuojavaltuutetun mukaan keskusteltu esimerkiksi ihmisten perhetaustasta, uskonnosta ja huolenaiheista. Saatuja tietoja on kirjattu muistiin tapaamisten jälkeen.”

Tietosuojavaltuutetun mukaan Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta ohjaa kyseisten henkilötietojen keräämistä. Jehovan todistajien mukaan jäsenet puhuvat ihmisille yksityishenkilöinä.

Tarkastelen aihetta ensin todistajien oman kirjallisuuden valossa. Esitän sen jälkeen tiedottaja Veikko Leinoselle muutaman teemaan liittyvän kysymyksen.

Tiedostan, ettei hän vastaa minulle, mutta toivon, että joku media, jonka kysymyksiin Leinonen kokee painetta vastata, esittää edes muutaman näistä kysymyksistäni hänelle.

Alla olevat lainaukset on poimittu kirjasta Järjestetyt tekemään Jehovan tahto:

”Kun joku lähtee kanssamme kenttäpalvelukseen, hän esiintyy julkisesti Jehovan todistajana” (s.69)

”Meidän on tärkeää olla yhteistoiminnallisia ja jättää kenttäpalvelusraporttimme säännöllisesti.” (s.80)

”Kenttäpalveluskokouksia talosta taloon -palvelusta varten järjestetään sekä arkisin, että viikonloppuisin.” (s.83)

” – – haaratoimisto antaa seurakunnille ja niistä erillään toimiville julistajille aluemääräykset. – – Alueiden antamisesta ja alueita koskevasta kirjanpidosta voi huolehtia joku avustava palvelija. Alueita on kahdenlaisia: ryhmän alueita ja henkilökohtaisia alueita.” (s.90-91)

”Sen joka ottaa alueen, tulee huolehtia siitä, että se käydään läpi perusteellisesti – – Jokaisesta asunnosta pyritään järkevässä määrin tavoittamaan joku.” (s. 91)

”Kun julistajat ovat yhteistoiminnassa keskenään, seurakunnan alue voidaan käydä läpi perusteellisesti.” (s. 92)

 Kysymyksiä tiedottaja Veikko Leinoselle:

1)  Kirjallisuutenne mukaan kenttäpalveluksessa oleva esiintyy julkisesti Jehovan todistajana. Haastatteluissa yhteisönne on väittänyt julistajien toimivan ainoastaan yksityishenkilöinä. Kumpi väitteistä on totta?

2) Kenttäpalveluskokouksia pidetään ryhmissä ennen lähtöä ovelta ovelle -työhön. Ryhmässä sovitaan alueet ja työparit. Onko tämä kokoustaminen yksittäisten yksityishenkilöiden toimintaa vaiko seurakunnan koordinoimaa ja valvomaa?

3) Seurakunnilla on tarkkaan rajatut alueet. Voiko ja saako kuka tahansa todistaja mennä mille tahansa alueelle ”yksityishenkilönä” kenttätyöhön kysymättä asiasta seurakunnaltaan?

4) ”Otetaanko alueet” yksityishenkilönä vaiko julistajana?

5) Jos julistajat ovat ”yhteistoiminnassa keskenään”, niin täyttyykö silloin ajatus yksityishenkilöstä?

6) Luonani on vieraillut muutaman kerran kierrosvalvoja ja tienraivaaja. Ovatko Kierrosvalvojat ja seurakunnan nimittämät tuntivelvoitteella toimivat tienraivaajat, erikoistienraivaajat, osa-aikaiset tienraivaajat myös vain yksityishenkilöitä kentällä käydessään? Entä lähetystyötä tekevät julistajat, joita toimii myös Suomessa ns. ”tarve suuri” -alueilla?

7) Miksi ”yksityishenkilönä” toimiva julistaja on velvollinen raportoimaan kenttätyöstään seurakunnalle?

8) Miksi ette yksinkertaisesti vain voi kysyä ovenavaajalta lupaa tallettaa hänen tietojaan? Mitä tai ketä pelkäätte?

Iltalehti kirjoittaa aiheesta.

Ilta-Sanomat kirjoittaa aiheesta.

Artikkeli Tietosuojasta kysymyksiä Veikko Leinoselle julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.

Joni Valkila kommentoi Jehovan todistajien verensiirtokieltoa: ”Jos he nyt sanoisivat, että oikeastaan Jumala salliikin verensiirrot eivätkä ne olekaan syntiä, he tavallaan tunnustaisivat, että tuhannet ihmiset ovat kuolleet ja vammautuneet turhaan.”

Myöntääkö tiedottaja Veikko Leinonen, että verensiirtokielto on aiheuttanut uhreja? Ei. ”’Valeuutisia’, Leinonen sanoo verensiirtokiellon takia kuolleista ja vammautuneista.”

Kumpi haastatelluista puhuu totta ja kumpi puhuu ”totta”?

Veikko Leinosen väite on sikäli mielenkiintoinen, että järjestön omassa Herätkää -lehden kansikuvassa vuodelta 1994 on kolme lasta, jotka kuolivat verensiirtokiellon seurauksena.

Onko kyseinen Jehovan todistajien omassa lehdessä oleva uutinen siis valeuutinen?

Vai tarkoittaako Leinonen etteivät kuolleet ole olleet uhreja? Myöntääkö hän kuolemat jos kysyttäisiin, onko kielto synnyttänyt marttyyrejä? Eihän Isiskään pidä itsemurhaiskuissa itsensä tappaneita uhreina vaan uskonsankareina.

Vaikuttaa jälleen siltä, että toimittajat eivät osaa esittää tarpeeksi tarkkoja kysymyksiä. Jos toimittaja pitäisi ruislimppua kädessään ja kysyisi ”onko tämä leipä?” hän voisi saada vastaukseksi että ”ei, se ei ole reikäleipä”.

Vastaus olisi tavallaan totta, mutta ei vastaisi esitettyyn kysymykseen. Jotta kiemurtelu, saivartelu ja puolitotuuksien kertominen loppuisi, kysyjän olisi osattava kysyä niin yksityiskohtaisia kysymyksiä, että asian vierestä vastaaminen ei onnistuisi. Mikäli ei osaa itse muotoilla tarpeeksi suoria ja selkeitä kysymyksiä, kannattaa käyttää apuna niitä, joilla on enemmän tietopohjaa todistajuudesta.

Herätkää (22.05.1994): ”Hänen sairautensa? Aivan. Se alkoi maaliskuussa 1993 Adrianin ollessa 14-vuotias. Hänen mahalaukustaan löytyi nopeasti kasvava kasvain. Lääkärit halusivat ottaa koepalan, mutta koska he pelkäsivät liiallista verenvuotoa, he sanoivat, että verensiirto voi käydä välttämättömäksi. Adrian ei suostunut ottamaan verta. Hän oli järkähtämätön. Hän sanoi kyyneleet silmissään: ”En voi elää rauhassa itseni kanssa, jos minulle annetaan verta.” Hän ja hänen perheensä olivat Jehovan todistajia, jotka kieltäytyvät verensiirroista niillä perusteilla, jotka löytyvät Raamatusta – – ”

Keskimmäinen kuvan lapsista on Adrian. Hän kuoli 13. syyskuuta 1993. Kuollessaan hän oli vasta viisitoistavuotias.

Verensiirtokieltoa valvoo sairaalayhteyskomitea. Sitä Veikko Leinonen kommentoi Helsingin Sanomissa seuraavasti: ”Ne tuovat tietoa vaihtoehtoisista hoitomenetelmistä. Ne eivät ole poliiseja, jotka vahtivat, että pysytään uskossa.”

Totta vai tarua? Totta, tavallaan.

Sairaalayhteyskomiteassa ei nimittäin ole poliiseja. Se koostuu seurakunnan vanhimmista, jotka vahtivat, että pysytään uskossa.

Voisi olettaa, että järjestöllä, joka sanoo olevansa moraalisesti ylivertainen, olisi rohkeutta myöntää ongelmat, joita oma raamatuntulkinta aiheuttaa. Tiedottaja Leinonen voisi aloittaa karttamisesta ja vaikkapa verensiirtokiellosta ja sen aiheuttamista kuolemista.

Todistajien kannalta surullista on se, että aina ei ole vaihtoehtoja. Verta ei voi korvata keinotekoisilla aineilla.

Myös fraktiokysymys on nykyään saivartelua. Fraktiot otetaan kokoverestä, jonka joku toinen ihminen on luovuttanut tapahtumassa, jota kutsutaan verenluovutukseksi. Fraktiot otetaan kokoverestä.

Jos Jumala olisi kieltänyt banaanien syömisen, saisiko banaanin sisuksen syödä, jos poistaa kuoren syömättä ja pilkkoo banaanin pieniksi palasiksi? Tuskin. On hyvä asia, että todistajat sallivat veren osien käytön, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kyse on edelleen verestä.

On tekopyhää ja valheellista väittää, etteivät fraktiot ole verta.

Lisää tietoa todistajien verikysymyksestä löytyy kirjastani Vartiotornin varjossa.

Linkki: Helsingin Sanomien uutiseen.

Artikkeli Valeuutisia vai uutisista valehtelua? julkaistiin ensimmäisen kerran Arotron.