Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoituksen myöntämiskriteereistä käynnistyi epätavallinen julkinen keskustelu sen jälkeen kun STEAn sivustossa ilmoitettiin maanantaina 15.6. että sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (PS) oli päättänyt vuoden 2027 avustusten myöntämisen kriteereistä. Rydman myös toisti tämän viestin X-tilillään.

Kahden muun hallituspuolueen ministerit ilmaisivat välittömästi, etteivät katsoneet linjausten olevan Rydmanin yksin päätettävissä. 

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.): ”Edellytän, että linjaukset käsitellään yhdessä. Niitä ei voi hyväksyä tällaisina.”

Opetusministeri Anders Adlercreutz (RKP): ”Tätä toimintatapaa en hyväksy ja edellytän, että kriteereistä päätetään yhdessä.” (Kaleva)

Myös sosiaalis- ja terveysjärjestöjen keskusjärjestö Soste on reagoinut tyrmistymistä ilmaisevilla kommenteilla.

Keskustelimme ASYn hallituksessa Rydmanin esittelemistä linjauksista. Ne näyttävät olevan ristiriidassa STEAn tähän asti toteutuneen perustehtävän kanssa. Jopa STEAn sivulla juuri julkaistu teksti sisältää edelleen lupauksen, että avustuksia myönnetään ”yleishyödylliseen sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan”, samalla kun Rydman näyttää rajaavan kohteeksi pelkästään toimintarajoitteet ja sairaudet, karsien kaiken muun sosiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavan pois tukien piiristä. 

Vähemmistöihin kohdistuvat tuet Rydman haluaisi lakkauttaa kokonaan. Tämä osoittaa tietämättömyyttä tai välinpitämättömyyttä sitä kohtaan, että vammaisuus ja vähemmistöasema ovat monin tavoin yhteenkietoutuneita ja päällekkäisiä ilmiöitä. Yleensä ottaen, vähemmistöjen kokema stressi heikentää terveyttä. Me autismikirjolaiset olemme erinomaisia esimerkkejä vielä monitahoisemmista yhteyksistä. Neurokirjon järjestöjen on palveltava sekä vammaisia että vammattomia autisteja ja muita neurovähemmistöjä. Maahanmuuttajien keskuudessa on enemmän autismia kuin kantaväestöissä, mikä on monissa maissa havaittu ilmiö. Autismikirjolla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien osuus on suurempi kuin väestössä keskimäärin. Meidän hyvinvointimme ja oikeutemme eivät ole eroteltavissa niin, että tukea voisi kohdistaa vain yhteen tai kahteen terveysongelmaksi luokiteltavaan asiaan, jättäen muut aspektit huomiotta.

Toiminnan kohdistaminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on Rydmanin mukaan myös hyvä peruste leikkaamiselle. ASYn hallituksen jäsen Janne Fredriksson huomauttaa: 

YK:n Vammaissopimuksen artikla 4.3 velvoittaa valtiot varmistamaan, että vammaiset henkilöt ja heidän edustavat järjestönsä ovat tiiviisti mukana ja aktiivisesti osallistuvat heitä koskevan lainsäädännön ja politiikan valmisteluun.
CRPD-komitea on yleiskommentissaan 7 korostanut, että osallistumisen tulee olla varhaista, vaikuttavaa ja merkityksellistä, eikä pelkkää muodollista kuulemista.

ASYn varapuheenjohtaja Rosa Warski kiinnittää huomiota siihen, että laki sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta (284/2023) edellyttää avustettavan toiminnan tukevan ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä perusoikeuksien toteutumista. Rosa arvioi kuvailtuja linjauksia näin: 

”Oikeasti on kyse siitä, että halutaan keskittää valtaa hallitukselle, estää kritiikki, kurjistaa työvoimareservin elämä työehtojen minimoimiseksi, ja estämällä kolmannen sektorin toiminta avata tilaa sekä estää kilpailu kolmannen sektorin työn alueelta yksityisille toimijoille. Puhdasta, tai pikemminkin likaista, luokkapolitiikkaa.”

Muut ASYn hallituksen jäsenet kommentoivat esimerkiksi ”harmillista ja näköalatonta”, ”muistuttaa sitä, mitä tapahtuu diktatuureissa”. Arto Haatanen tiivisti: 

”Hallituksen pitää tukea kolmannen sektorin toimintakykyä. Ei heikennyksiä kolmannelle sektorille, tärkeää yhteiskunnan hyvinvoinnille. Tämä on selkeä fakta. Ei toimivuuden heikennyksiä. Vahvistusta, näin voidaan edistää yhteiskunnan toleranssia, iskukykyä.” 

Tulemme jatkamaan keskustelun seuraamista 20 vuotta toimineen, valtakunnalliseen kattojärjestöön kuuluvan yhdistyksen näkökulmasta. Emme luota siihen, etteivät leikkaukset kohdistuisi myös meihin, vaikkei kattojärjestömme olekaan varakkaimpien joukossa. Suhteellisen pieneen kattojärjestöön kohdistuu toisenlaisia vaatimuksia, kun sen pitäisi osoittaa, ettei hallintokulujen osuus ole liian suuri. Tämä luo paineita yhdistyä muiden järjestöjen kanssa. Mikä takaa, ettei yhdistelmäliitosta muodostuisikin liian varakas? Avustuskriteereillä voidaan luoda tilanteita, joissa järjestöjen on keinotekoisesti sovitettava itsensä kapeisiin raameihin sen sijaan, että rakenteet saisivat muotoutua kohderyhmien tarpeiden mukaan.

Autismiliitto kohtaa meitä parhaiten toteuttaessaan neuvontapalvelua ja pitäessään meitä mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Molemmat ovat ratkaisevan tärkeitä toimintoja autistien pitämisessä poissa kalliista mielenterveyspalveluista, häiriökysynnän ja sen myötä turhien kulujen vähentämisessä. 

Entä näyttö tällaisen toiminnan vaikuttavuudesta? Näytön hankkiminenkin riippuu siitä, kenelle annetaan riittävät resurssit tehdä kartoituksia, joilla näyttöä mitataan.

18.6. on Autistic Pride Day, Autistien oikeuksien päivä. Olemme jo juhlineetkin sitä eri tahoilla omilla pienillä tavoillamme, autismiystävällisissä ympäristöissä, mukaan lukien Autismiliiton tilat, missä meitä kokoontui 15 paistamaan vohveleita ja keskustelemaan meille tärkeistä asioista: oikeuksiamme ajavan liikkeen ja yhdistyksemme historiasta, perusteettomien häpeäntunteiden torjunnasta, asiallisen kohtelun vaatimisesta mielenterveyspalveluissa, kiusaamisen ja häirinnän kohteeksi joutumisesta julkisilla paikoilla, selviytymiskeinoista sosiaalietuuksien ja palvelujen kadotessa, ableismista ja henkisestä väkivallasta, verkostoitumisen tärkeydestä.

Kuka mittaa tämän vaikutuksia? Kuka kuuntelee kun ilmaisemme, että meidän terveytemme ei ole jotain päämme sisälle rajoittuvaa, yksilöllisistä ominaisuuksistamme suoraan johtuvaa, vaan riippuvaista ympäristöistä, asenteista ja palvelujärjestelmistä? Kuka tulee laskemaan rahallisen arvon sille, että autisti syö vohvelin, avaa suunsa ja puhuu vertaisilleen, löytää hetken hyvää mieltä ja vahvistusta ajatuksilleen? Tai päättää tämän seurauksena uskaltautua mukaan vaikuttamistoimintaan? Tähän asti olemme voineet luottaa siihen, että tällaisista keskusteluistamme nousevat ajatukset on mahdollista viedä eteenpäin, niillä voidaan vaikuttaa Autismiliiton lausuntoihin lakiehdotuksista. Tällaisten vaikuttamisreittien karsiminen jättäisi meidät eristetyiksi, tukahduttaisi ääntämme.

Tämän hetken poliittista keskustelua katsoessa tulee tunne, että tätä meidän todellisuuttamme ei ole nähty eikä ymmärretty lainkaan. Ehkä hallituspuolueitakin jakava, provosoiva ja mutkat suoraksi vetävä lähestymistapa avustusten myöntämisen kriteereihin onkin tietoista välinpitämättömyyttä, tarkoitettu vain hämäämään ja uuvuttamaan ihmisiä, jotka eivät enää jaksa protestoida tiheään tahtiin tulevia muutoksia. Dystooppisen skenaarion torjuminen tulee viemään ihmisten energiaa. Ehkä tällä saadaan huomiota pois siitä suuremmasta ongelmasta, että järjestöjen rahoitusta kokonaisuudessaan ollaan karsimassa kolmanneksella, eikä hyviä ratkaisuja ole tarjolla. Nyt on tarpeen pitää silmät auki ja miettiä, mistä meidän huomiomme ehkä halutaan suunnata pois lietsomalla turhia riitoja ja luomalla tarpeettomia vastakkainasetteluja.